6/10 Bagus
29 Maret 2023
Ahma-rakennuksen huoneet ovat jo aikansa eläneet
Olimme hotellissa viikon hiihtoreissun ajan maaliskuun puolivälin jälkeen.
Positiivista oli Gielaksen respatilat sekä aamiaisravintola. Hotellin henkilökunta oli myös ystävällistä. Kiitos siitä!!
Kiitosta saa myös Ahma-rakennuksen suksenhuoltotila sekä sauna!!
Yövyimme Santa's Hotel Tunturin Ahma-rakennuksessa. Rakennus tulisi laittaa kiireesti ajan tasalle. Huoneet ovat todellakin aikansa eläneitä, erityisesti kylpyhuoneet. Kaakelisaumat lattioiden ja seinien alaosien osalta ovat mustuneet ja todella ikävän näköiset. Kylppärin lattia kylmä talvipakkasten aikana, joten se oli vielä aamulla osittain märkänä illallisen suihkun jälkeen. Hiihtovarusteiden kuivattamiselle ei juurikaan ole mahdollisuuksia huoneessa. Ne sai kuivaksi, mikäli onnistui pattereiden päällä kuivattamaan. Kahden henkilön hiihtovarusteille kuivatustilaa ei siis todellakaan ollut riittävästi. Erityisesti monojen kuivaksi saaminen seuraavaa päivää varten oli hankalaa, onneksi itselläni oli kahdet monot mukana niin se helpotti tilannetta. Rakennuksesta toki löytyy yhteiskäyttöinen kuivaushuone, johon kukin voi jättää varusteensa kuivumaan omalla vastuulla. Yhteiskäyttöisessä kuivaushuoneessa tilaa oli riittävästi, mutta omien hikisten hiihtovaatteiden kuivattaminen vieraiden ja vielä hikisempien vaatteiden joukossa oi ole houkuttavaa.
Huone oli Economy-hintainen, mutta olimme siihen kyllä silti pettyneet.
Vesa
Vesa, perjalanan 7 malam
Ulasan tamu Hotels.com yang terverifikasi